Jos australianlabradoodle on Teidän valitsemanne rotu, kannattaa koiriin käydä tutustumassa rodun alueellisissa tapahtumissa, joista saat tiedon Suomen Australian Labradoodlen ry:n sivuilla. Suuren suosion vuoksi pentujono voi olla pitkä, jolloin omaa koiraa joutuu odottamaan jonkin aikaa.. Odotusajassa on kuitenkin etunsa: ehditte miettiä asiaa ja valmistautua perin pohjin uuden perheenjäsenen saapumiseen.

Pentunjonoomme tullaan vaiheittain:
- Kannattaa tutustua rotuun alueenne Australian Labradoodle-tapahtumissa. Tapahtumista ilmoitetaan Suomen ALD-yhdistyksen sivuilla.
- Mahdollista allergia-altistusta kannattaa testata rodun kanssa perusteellisesti ennen hankintaa, mikäli mahdolliset allergiat ovat rotuvalinnan syy. Tutustukaa pentulähtöiseen kasvastustyöhömme sekä koiriimme (Kotisivuillamme ja Facebook:ssa Lindars’ ALD).
- Kun päätöksenne on huolellisesti tehty, lähetä meille sähköpostia ja kerro, miksi australianlabradoodle olisi sopiva koira juuri Teille ja millainen koira sopisi Teille parhaiten.
- Ensin keskustelemme puhelimitse ja käymme läpi lähtökohtanne ja toiveenne; minkälainen perhe olette ja minkä luonteinen koira teille sopisi. Tämä on olennainen osa pennun hankintaa.
- Tämän jälkeen sovimme tapaamisesta, mikäli se käytännössä on mahdollista. Pidän tärkeänä, että jokainen pentuperhe tutustuu toimintaamme ja koiriimme. Tämän jälkeen voit vahvistaa paikkasi pentujonossa. Pidämme sinua ajan tasalla jonon etenemisestä.
Oman pennun odottaminen kestää puolesta vuodesta vuoteen.
- Kun pennut ovat 4–6 viikon ikäisiä, pääset perheesi kanssa tutustumaan pentueeseen luonamme.
- Pennut opettelevat 7-8 viikon aikana kohti luovutusikää totuttelemaan eri hajuihin, alustoihin, ääniin ja tilanteisiin eri menetelmin, aktivoinnin ja sosiaalistamisen avulla. Pentujen hoitoon sovelletaan mm. Puppy Culture ja Bio Sensor-metodeja.
- Pennut saavat varhaisen pentuajan madotukset, tunnistusmerkinnän ja varhaisrokotuksen. Lisäksi eläinlääkäri ja fysioterapeutti tarkistavat pennut ennen luovutusta omiin perheisiinsä.
- Pennut valitaan perheisiin ennen luovutusta luonnetestin ja perheen itsestään laatiman kuvauksen perusteella. Ilmoitamme pentujen valinnasta henkilökohtaisesti.
- Kun pentuvalinta on vahvistettu ja koira on tullut luovutusikään, pääsette hakemaan uuden perheenjäsenen kotiinne. Annamme mukaanne kattavan pentupaketin ja tarpeellisia tarvikkeita koiran ensiviikoille.
Pennun hinta:
Australianlabradoodlen pennun hinta on 4000 € (sis alv 24%).
Pentu saa mukaansa runsaan pentupaketin sekä tarvittavat ohjeet pennun hoitoon.
Hintaan sisältyy rotujärjestöjen vaatiman sterilisaati- ja kastraatiotoimenpiteen maksaminen. Tämä tehdään 18 kk:n ikään mennessä.
Pennun hinta sisältää:
- Eläinlääkärin tekemän terveystarkastus, mikrosiru ja varhaisrokotus
- Fysioterapeutin tarkastus
- Vähintään 3 sukupolven rekisteröinti WALA ja/tai ALAEU-rekisteriin
- Sterilisaatio ja kastraatio-toimenpiteiden maksaminen
- Pentutesti ja puolueettoman testaajan tekemän luonneanalyysi
- Terveellinen ruokavalio ja madotukset
- Pentuluento; pennun hoito-ohjeet
- Vanhempien terveystestit nähtävillä
- Kirjallisen ja suulliset ohjeet pennut alkutaipaleelle
- Trimmausohjeet
- Pentupakkaus (Sisältää mm. hoitotarvikkeita ja leluja, ruokaa, pentukirja, kotihoito-ohjeet, sienikoulutusohjeet jne…)
- Pentumaksukuitti
Pennun alkutaival
Kasvattajan luona:
Pennun aktiivinen sosiaalistamisvaihe alkaa kasvattajan luona noin neljäviikkoisena ja jatkuu siellä luovutukseen saakka. Sosiaalistuminen tarkoittaa sitä, että pentu kohtaa mahdollisimman vaivatta uusia, outojakin, asioita sekä tutustuu ja tottuu ympäristöönsä. Meillä pennut pääsevät kotonamme käyvien vierailijoiden lisäksi tutustumaan mahdollisuuksien mukaan päiväkodin lapsiin ja koululaisiin. Pennut ulkoilevat 4-5 viikon iästä lähtien päivittäin. Pennut voivat harjoitella myös autossa matkustamista ja kodin- koneiden ääniä pennun kasvattajan luona. Pennun hajuaistia aktivoidaan päivittäisen hajuharjoittelun avulla. Muut koirat tulevat tutuksi pentujen täyttäessä neljä viikkoa.
Uudessa kodissa sosiaalistaminen ja perustaidot:
Pennun siirtyessä uuteen kotiin vastuu koiran sosiaalistamisesta ja kasvatuksesta siirtyy omistajalle. Johdonmukaisella ohjauksella sekä koiraa tukemalla ja kannustamalla koira kehittyy luonteensa mukaiseksi reippaaksi ja ihmiseen luottavaksi aikuiseksi koiraksi.
Pentu tottuu mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, ääniin ja tilanteisiin, kun niihin voi tuttustua turvallisesti ja vähitellen. Pennun onkin hyvä päästä liikkumaan omistajansa mukana erilaisissa paikoissa, joihin koiran voi ottaa mukaan. Tällöin kannattaa liikkua eri liikennevälineissä, ostoskeskuksissa, tavata muita eläimiä, uusia erilaisia ihmisiä; eri ikäisiä, eri näköisiä ja eri tilanteissa.
Aktivointi ja rauhoittuminen:
Koira kaipaa ulkoilun ja liikunnan lisäksi virikkeitä ja aktivointia. Älykäs koira tarvitsee ratkaistavia pulmia. Pienelle pennulle leikkiminen on aktivoivaa. Vähän vanhempi koira kaipaa haasteita enemmän. Temppujen ja taitojen opettelu vaatii pitkäjänteisyyttä, mutta on palkitsevaa sekä omistajalle että koiralle. Aktivointia voi tehdä erityisesti lelujen tai itse tehtyjen ongelmaratkaisutehtävien avulla.
Koira on pienestä pitäen hyvä myös opettaa rauhoittumaan. Rauhoittumista opetellaan vähitellen. Rauhoittumisen palkinto voi olla leikki, temppu, herkkupala tai aktivointi. Varsinkin uusissa tilanteissa ja stressaantuneena koiran on helpompi olla, jos se on oppinut rauhoittumaan.
Yksinolo:
Kotiuduttuaan pennun voi olla vaikea jäädä yksin kotiin. Pentu on lempeästi totutettava yksinoloon, aluksi lyhyitä aikoja kerrallaan. Toiveena on, että pentu jaksaisi odottaa omistajaansa rauhassa, useimmiten nukkuen.Pennun kanssa voi esimerkiksi leikkiä tai tehdä aktivointiharjoituksia tai olla ulkona aamulla, jotta se olisi väsyneempi yksinolon koittaessa. Toiset koirat hyötyvät aktivointileluista tai muusta puuhasta, joilla ajan saa kulumaan ikävöinnin sijaan.